Outouksia

Uni on kaikonnut maailmasta. Tai ainakin minulta. Edellisenä yönä ei uni tullut silmään, kun kävin ostamassa hyvää musiikkia ja sitä piti kuunnellä yhteen saakka yöllä. Josta sitten seurasi luonnollisesti se, että uni ei ollut tullut vielä kahdeltakaan. Tällä verukkeella nukkumattomuutta on sitten ollut viimeksi teininä. No. Kun oli väsynyt, ja näitä järkyttäviä onnellisuuden puuskia tulee välillä ovista ja ikkunoista, niin siinä sitten seuraavana aamuna katselin päivän sanomalehteä, ja purskahdin itkuun kun näin kuvia kiinalaisista moottoritiellä pitämässä kolmen minuutin hiljaisuushetkeä. Kun minulla on kaikki niin hyvin ja heillä ei. No haloo!!! Tätäkään ei ole tapahtunut sitten teini-iän. Ja ei, en ole raskaana. Ei voi syyttää hulluja hormoneja nyt tästä. Viime yönä en sitten taas nukkunut vanhasta syystä, kun tätä räpylää taas vihloi. Lepokipu on järkyttävä. Ja sitten se yksi työnsankari rullasi pitkin sänkyä, kun oli ensin alkuyön sätkinyt henkensä hädässä ja varmaan taas unissaan jäänyt rekan alle tai jotain... Ja minä valvon. Ja olen onnellinen. Voisiko tähän kohta jo saada jotkut lääkkeet??!! Ei oo todellista tämä enää.

Aurinko paistaa taas tänne risukasakylään, mikä on kiva, koska nyt aamulla rohkenin jättää taas uudemman kerran talvitakin naulaan ja pistää kesäpalttoon päälle. Oletan, että en jäädy iltapäivällä, kun pitää mennä asioille?!

Työtkin sujuvat kai, kunhan hylkään bloggerin ja keskityn olennaiseen. Ainakin olen vääntänyt kaikki häiriötekijät nyt minimiin, lukuunottamatta ehkä jossain vaiheessa iskevää väsymystä. Migreenin estolääkkeetkin on varmuuden vuoksi täksi päiväksi nostettu maksimiin, että jos sillä estäisi olon, joka oli eilen. No kivaa - iski kohtaus iltapäivällä, otin lääkkeen, ja tunnin päästä törmäilin seiniin. Ja koska täällä on aika paljon käytäviä, portaita ja kaikenlaisia kaiteita, joiden pitäisi estää tipahtaminen erilaisiin aukkoihin, niin törmäily saattaa käydä vaaralliseksi jossain vaiheessa. Mukavaa kun on toimivat lääkkeet.

Mutta nyt töitä.