Jäljellä 10 työaamuherätystä!!!! Siis joo, juhlaa!
Tälle päivälle olisi vielä kolme merkityksellistä työtehtävää, joita niitäkään ei oikein jaksaisi. Siis kolme sähköpostia. Sijaistoimintona siten kirjoittelen tänne.
Olen jotenkin leijunut pari päivää jossain ilmassa tai jotenkin, että jalat eivät kosketa maata. Joku onnellisuuskohtaus taas - näitähän riittää. Joku sanoisi jo, että sairauteen asti. Ehkäpä joo. Tosin ihan omasta mielestäni olen ansainnut kaiken. Ha!
Ainoa negatiivinen asia tässä on nyt se, että jotenkin käyn niin ylikierroksilla, että uni on jotenkin kaikonnut torpasta, tai siis tarkemmin minun päästäni. Asiaa ei auta se, että ilmeisesti naapurit ovat jääneet juhannukselta lomille ja jaksavat riekkua. No minä ajattelen ja valvon. Olen tässä joutoaikoina tosiaan suunnitellut remonttia, huonekalu-uudistuksia, lomamatkaa kesälle ja talvelle ja kaikkea muutakin. Siis siinä valvoessa. Ja lukenut pari kirjaa. Jos sitten talvella nukuttaisi.
No mutta. Olisi viikonloppu tuloillaan. Ohjelmassa ei ole mitään, koska en jaksaisi mitään. Siis mitään ohjelmoitua ja suunniteltua. Jos päätän jaksaa, niin lauantaina olisi yksi keikka. Jos en, niin olen kotona. Sunnuntaina mies palaa mökiltä ja velkatorpassa linnoittaudutaan sohvalle katsomaan sitä yhtä palloa, jota on potkittu tässä viime aikoina suhteellisen paljon. Mikäs siinä. Toivottavasti sunnuntain ottelu jaksaa pitää ihmisen hereillä vähän paremmin, kuin mitä eilen - sammahdin siis aivan totaalisesti joku 15 minuuttia ottelun alkamisen jälkeen sohvalle. Heräsin sitten erän lopussa. Justiinsa. Jouti nukkumaan.
Nyt ei kyllä jaksa, juttua olisi kyllä vaikka mistä. Kirjoitan sitten, kun olen enemmän tolkuissani. Nyt teen ne duunit ja häivyn kotio.
Ai joo. Eilen oli sitten oikeasti kiva päivä. Päivän kruunasi vielä illalla eräs ystävä, joka yritti ensin soitella kun olin kaupassa, mutta lopulta saimme langat kytkettyä Saunalahden ja DNA:n välille ja puhuimme sitten tunnin puhelimessa (tai siis siihen saakka, kunnes nälkäinen koira melkein järsi kaverini säärtä, niin piti lopettaa). Puhelun seurauksena olen menossa jossain vaiheessa kulttuurimatkalle lähikaupunkiin - siis lomallani käytännössä. Nyt olisi jos sitten kaksi matkaa kesä-Suomessa, kulttuurimatka naapuriin ja Ruovedelle, Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeeseen, joka on auki nyt viimeistä kesää (siis onhan paikka auki jossain vaiheessa jatkossakin, mutta vasta sitten joskus, kun remontti on ohi ja kaikkea - eli melkein viimeistä kesää). Sinne siis. Paikataan tuokin aukko sivistyksessä, koska konsaan en ole siellä käynyt. Toinen, missä olisi hienoa käydä on Villa Mairea, mutta sinne pitäisi kerätä joku ryhmä, että sisällä pääsisi käymään. No katsotaan nyt, ehkä joskus. Linkitän joskus noihin, kunhan ennätän - nyt ne duunit loppuun.
Mukavaa viikonloppua kansa!
perjantai 27. kesäkuuta 2008
torstai 26. kesäkuuta 2008
tiistai 24. kesäkuuta 2008
Vettä saavista ja risuja kasasta
Nyt tulee vettä, niin että tuskin mahtuu sekaan. Ehkä sen verran olisi kohta mahduttava, että pääsen kotiin.
Selkeästi on taas joku vaihde päällä. Viime yönä ei voinut oikein nukkua, kun piti välillä ajatella. Tai siis heräsin ihan järkyttävään painajaiseen, puukkoa läpi käden ja kaikkea. Ja taas joku paha vainosi nurkissa. No, mutta kuitenkin. Olin sitten valveilla jotain tunnin keskellä yötä. Enkä tiedä, että tuliko näihin ajatuksiin nyt tolkkua, mutta jotain ehkä kuitenkin. Tai ajatuksia, miten pitäisi toimia.
Tämän viikon kiireellisimmät duunit on tehty ja nyt on vasta tiistai. Loppuviikon voi suunnitella tulevia tai kaivella jotain tekemättömiä duuneja jostain. Ehkä kuitenkin päädyn tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Suunnittelen kovasti jo lähteväni kotiin. On nälkä ja siksi toisekseen, nyt on sellainen olo, että siivoan viimein sen kirjahyllyn. Kunhan palkkarahat kolahtavat tilille, niin tilaan verkosta erästäkin jo kulttuuribrändiksi luokiteltua huonekalukirjahyllywhatevermallia (käytettynä tietenkin, ei näillä tuloilla ole vara ostaa uuden karheaa). Tilanne vaatii siis ennakkovalmistautumista. No. Hyvin harkittu on sama, kuin olisi jo tehnyt asian. Eihän tätäkään huonekaluprojektia ole mietitty kuin yli vuosi... Jotkut asiat vain etenevät tuskaisen hitaasti. Useimmiten on syynä raha - tai pikemminkin sen puute. Ja sitten vielä se, että ei osaa päättää.
Rahaan kun päästiin, niin siitä onkin hyvä puhua. Miten se vain onkaan niin, että jos rahaa on niukasti, niin jossain vaiheessa olotila alkaa vituttaa enemmän tai vähemmän - yleensä enemmän. Ja siinä niukkuudessa kurjistuu entisestään. Tai että jos tuntuu siltä, että vaikka kuinka juoksisi ja juoksisi (kuten painajaisunissa) ja yrittäisi viritellä systeemejä, niin homma tuntuu turhalta. Hillo ei purkissa lisäänny eikä risut kasassa. Nyt kun tässä suhteellisen läheltä katselee yhtä ponnistusyritystä, niin alkaa vituttaa silkasta myötätunnosta. Tätäkin mietin viime yönä. Missä määriin on suotavaa auttaa ihmisiä, jos kyse on rahasta? Tai siis että miten pitkälle pitää katsoa kipuilua ja vääntöä, ennen kuin voi sanoa, että voin auttaa jos haluat. Vai pitääkö pitää turpansa kiinni? No, ok - sairastan todellista isosiskosyndroomaa, mutta jotain haluaisin tehdä, jos vain voin. Vai ollako tekemättä? Hitto. Hankalaa.
No joo, tämä on tällaista tänään ja ehkä vielä huomennakin. Enkä tiedä, että tuleeko sen valmiimmaksi millään pohdinnalla.
Jos tekisi vielä yhden homman työkaverin puolesta tai häntä auttaakseni (tällä viikolla olen näköjään humaanein kaikista tyypeistä) ja lähtisi kotio. Voisi katsoa höttöä boxilta ja painua salille, kun kerran sataa vettä vaakaan.
Olkaatten reippaita!
Selkeästi on taas joku vaihde päällä. Viime yönä ei voinut oikein nukkua, kun piti välillä ajatella. Tai siis heräsin ihan järkyttävään painajaiseen, puukkoa läpi käden ja kaikkea. Ja taas joku paha vainosi nurkissa. No, mutta kuitenkin. Olin sitten valveilla jotain tunnin keskellä yötä. Enkä tiedä, että tuliko näihin ajatuksiin nyt tolkkua, mutta jotain ehkä kuitenkin. Tai ajatuksia, miten pitäisi toimia.
Tämän viikon kiireellisimmät duunit on tehty ja nyt on vasta tiistai. Loppuviikon voi suunnitella tulevia tai kaivella jotain tekemättömiä duuneja jostain. Ehkä kuitenkin päädyn tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Suunnittelen kovasti jo lähteväni kotiin. On nälkä ja siksi toisekseen, nyt on sellainen olo, että siivoan viimein sen kirjahyllyn. Kunhan palkkarahat kolahtavat tilille, niin tilaan verkosta erästäkin jo kulttuuribrändiksi luokiteltua huonekalukirjahyllywhatevermallia (käytettynä tietenkin, ei näillä tuloilla ole vara ostaa uuden karheaa). Tilanne vaatii siis ennakkovalmistautumista. No. Hyvin harkittu on sama, kuin olisi jo tehnyt asian. Eihän tätäkään huonekaluprojektia ole mietitty kuin yli vuosi... Jotkut asiat vain etenevät tuskaisen hitaasti. Useimmiten on syynä raha - tai pikemminkin sen puute. Ja sitten vielä se, että ei osaa päättää.
Rahaan kun päästiin, niin siitä onkin hyvä puhua. Miten se vain onkaan niin, että jos rahaa on niukasti, niin jossain vaiheessa olotila alkaa vituttaa enemmän tai vähemmän - yleensä enemmän. Ja siinä niukkuudessa kurjistuu entisestään. Tai että jos tuntuu siltä, että vaikka kuinka juoksisi ja juoksisi (kuten painajaisunissa) ja yrittäisi viritellä systeemejä, niin homma tuntuu turhalta. Hillo ei purkissa lisäänny eikä risut kasassa. Nyt kun tässä suhteellisen läheltä katselee yhtä ponnistusyritystä, niin alkaa vituttaa silkasta myötätunnosta. Tätäkin mietin viime yönä. Missä määriin on suotavaa auttaa ihmisiä, jos kyse on rahasta? Tai siis että miten pitkälle pitää katsoa kipuilua ja vääntöä, ennen kuin voi sanoa, että voin auttaa jos haluat. Vai pitääkö pitää turpansa kiinni? No, ok - sairastan todellista isosiskosyndroomaa, mutta jotain haluaisin tehdä, jos vain voin. Vai ollako tekemättä? Hitto. Hankalaa.
No joo, tämä on tällaista tänään ja ehkä vielä huomennakin. Enkä tiedä, että tuleeko sen valmiimmaksi millään pohdinnalla.
Jos tekisi vielä yhden homman työkaverin puolesta tai häntä auttaakseni (tällä viikolla olen näköjään humaanein kaikista tyypeistä) ja lähtisi kotio. Voisi katsoa höttöä boxilta ja painua salille, kun kerran sataa vettä vaakaan.
Olkaatten reippaita!
maanantai 23. kesäkuuta 2008
14 days... and counting
Jee! Enää 14 työaamua - sitten loma! Niin odotan tätä merkkitapahtumaa, että ei ole tosikaan. Siis lomaa. Olisin jo nyt ihan kypsä siihen lomalle. Tosin onneksi täältä on jo porukka karannut aika isosti sinne lomille, joten täällä jäljellä olevillakin on vähän jo lomafiilis.
Töissä on ollut kaikenlaista sählää, työhuonemuutto on jo kertaalleen epäonnistunut - on pitänyt myrkyttää tulevaa lukaalia ja kaikkea tässä välillä, ja nyt sitten odotellaan, että milloinka vääntäydyn kamoineni uuteen työhuoneeseen. Tai että milloin sinne voi mennä, ettei itsekin myrkyttyisi! Jotenkin toivon, etten olisi pitkään siinä tulevassa huoneessa, vaan voisin jäädä tekemään juttuja, jotka oikeasti kiinnostavat. Peukut pystyyn siis kansa.
Juhannus oli ja meni. Oli kivaa ja ei ollut. Olin hermot ja en ollut. Tuloksena oli kuitenkin sitten se, että eilen tuli ihan järjetön ahdistus illalla. Siis aivan kerrostalon kokoinen ahdistus. Onneksi mies oli maisemissa, niin olo vähän helpottui. Vaikka en tosiaan ollut mitään maailman parasta seuraa, mutta ei kai aina tarvitsekaan.
Yöllä alkoi migreeni (jota siis oli ollut jo to ja sitten pe), ja olo oli taas kurja. Luulen kyllä että onnistuin suggeroimaan itseni tuohon migreenitilaan, kun oli niin paska olo - migreeni teki olosta vielä paskemman.. No mutta kai tämä tästä.
Työkaveri lähti reippaana viemään duunihakemusta naapuriorganisaatioon. En ala, jos kaikki hyvät tyypit katoavat täältä. Tosin tämä meidän puljuhan on semmoinen, että täällä kukaan ei parin viikon päästä muista, vaikka kuinka olisi ollut loistotyyppi. Paskaa sekin. Jokainen on korvattavissa. Eli siis kannattaa vain tuijottaa siihen omaan napaan - tai johonkin. Ja pitää huolta niistä omista jutuista.
Pitäisi tehdä muutama merkityksellinen työtehtävä ja lähteä käymään asioilla. Jotenkin toivon, että tänään olisi virtaa niin paljon, että jaksaisin lähteä lenkille tai salille. Eilenhän jumppasin ruohonleikkurin kanssa pari tuntia, että eilinen oli todellista työliikuntaa. Ja jostain kätköistä pitäisi kiskaista voimat siivota viimein varasto. Makuuhuoneessa on edelleen (no totta kai, missäpä muualla) kaksi jätesäkillistä mm. talvivaatteita, jotka odottavat varastoon pääsyä. Ja varastoonhan ei mahdu mitään ellen tee tarvittavia toimenpiteitä. Mies lupasi roudata ystävällisesti kaiken kierrätykseen kelpaavan pois, kunhan minä teen sen siivoustoimenpiteen... Eli kaikki olisi nyt kiinni minusta.
Olen tässä jo jonkin aikaa (eli viikon verran ainakin) mietiskellyt (siis omassa mielessä ja onhan tästä ääneenkin puhuttu) vakavissani velkatorpan vaihtamista toiseen. Siis aikuisten oikeasti. Asia ei ole tällä hetkellä mitenkään ajankohtainen, mutta ehkä ensi vuonna on. Ja eilen puhuttiin ensimmäistä kertaa vakavasti veloista ja muusta sen sellaisesta. Näyttää siltä, että ehkä kynnet ylettävätkin siihen ulkosaunaan ja muuhun sen sellaiseen. En tiedä, pitää miettiä.
Nyt ehkä häviän sinne kylille. Heipat. Olkaa reippaita!
Töissä on ollut kaikenlaista sählää, työhuonemuutto on jo kertaalleen epäonnistunut - on pitänyt myrkyttää tulevaa lukaalia ja kaikkea tässä välillä, ja nyt sitten odotellaan, että milloinka vääntäydyn kamoineni uuteen työhuoneeseen. Tai että milloin sinne voi mennä, ettei itsekin myrkyttyisi! Jotenkin toivon, etten olisi pitkään siinä tulevassa huoneessa, vaan voisin jäädä tekemään juttuja, jotka oikeasti kiinnostavat. Peukut pystyyn siis kansa.
Juhannus oli ja meni. Oli kivaa ja ei ollut. Olin hermot ja en ollut. Tuloksena oli kuitenkin sitten se, että eilen tuli ihan järjetön ahdistus illalla. Siis aivan kerrostalon kokoinen ahdistus. Onneksi mies oli maisemissa, niin olo vähän helpottui. Vaikka en tosiaan ollut mitään maailman parasta seuraa, mutta ei kai aina tarvitsekaan.
Yöllä alkoi migreeni (jota siis oli ollut jo to ja sitten pe), ja olo oli taas kurja. Luulen kyllä että onnistuin suggeroimaan itseni tuohon migreenitilaan, kun oli niin paska olo - migreeni teki olosta vielä paskemman.. No mutta kai tämä tästä.
Työkaveri lähti reippaana viemään duunihakemusta naapuriorganisaatioon. En ala, jos kaikki hyvät tyypit katoavat täältä. Tosin tämä meidän puljuhan on semmoinen, että täällä kukaan ei parin viikon päästä muista, vaikka kuinka olisi ollut loistotyyppi. Paskaa sekin. Jokainen on korvattavissa. Eli siis kannattaa vain tuijottaa siihen omaan napaan - tai johonkin. Ja pitää huolta niistä omista jutuista.
Pitäisi tehdä muutama merkityksellinen työtehtävä ja lähteä käymään asioilla. Jotenkin toivon, että tänään olisi virtaa niin paljon, että jaksaisin lähteä lenkille tai salille. Eilenhän jumppasin ruohonleikkurin kanssa pari tuntia, että eilinen oli todellista työliikuntaa. Ja jostain kätköistä pitäisi kiskaista voimat siivota viimein varasto. Makuuhuoneessa on edelleen (no totta kai, missäpä muualla) kaksi jätesäkillistä mm. talvivaatteita, jotka odottavat varastoon pääsyä. Ja varastoonhan ei mahdu mitään ellen tee tarvittavia toimenpiteitä. Mies lupasi roudata ystävällisesti kaiken kierrätykseen kelpaavan pois, kunhan minä teen sen siivoustoimenpiteen... Eli kaikki olisi nyt kiinni minusta.
Olen tässä jo jonkin aikaa (eli viikon verran ainakin) mietiskellyt (siis omassa mielessä ja onhan tästä ääneenkin puhuttu) vakavissani velkatorpan vaihtamista toiseen. Siis aikuisten oikeasti. Asia ei ole tällä hetkellä mitenkään ajankohtainen, mutta ehkä ensi vuonna on. Ja eilen puhuttiin ensimmäistä kertaa vakavasti veloista ja muusta sen sellaisesta. Näyttää siltä, että ehkä kynnet ylettävätkin siihen ulkosaunaan ja muuhun sen sellaiseen. En tiedä, pitää miettiä.
Nyt ehkä häviän sinne kylille. Heipat. Olkaa reippaita!
torstai 19. kesäkuuta 2008
Juhlan alkua
Joo. Kun Mr. Murphy iskee, niin se iskee lujaa. Olen sitten, kiitos erään monikansallisen pankin verkkopalvelun, maksanut tuplasti (tietämättäni) erään ison laskun. Ja tästä tietysti aiheutui kaikenlaista sählää. No ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmaan viimeinenkään...
Koko päivä on mennyt migreenin kourissa. Sananmukaisesti. Evääkään ei oikein voinut liikuttaa, ennen kuin klo oli jotain neljä iltapäivällä. Jee.
Mutta huoli pois. Kohta ois juhla ja juhannus ja mittumaari. Mies on jossain festareilla eli töissä ja minä olen jossain muualla eli vapaalla. Tasan käy. Kuten aina. Vaan en valita, koska asia on tiedossa ja tämä vaan menee näin. Näillä näkymin ensi viikolla ehkä yhtenä päivänä ollaan samaan aikaan ja samassa paikassa. Jee.
Kansa katoaa pikkuhiljaa kaupungista. Puhelin piippaa jatkuvasti erilaisia juhannusviestejä milloin mistäkin. Ja mikä ettei, ei se juhannus kaupungissa oikein ole juhannus. Tai siis semmoinen, minkälaiseksi ihmiset nyt juhannuksen kuvittelevat eli siis saunaa ja juhannuskoivuja ja järveä ja kaljaa ja makkaraa. Toki tässäkin kylässä on mahdollisuus cityasukille toipua arjesta noiden harrastusten parissa, mutta pientä mielikuvitusta se vaatii.
Vaan nyt en jaksa enempiä, on edelleen väsy ja pää tuntuu oudolta (siis jälkimigraenaolo). Loppuun Eino Leinoa:
"Minun mielessäni on juhannus ja juhla ja mittumaari, ja jos minä illoin itkenkin, niin siellä on sateenkaari"
Mukavaa juhannusta kaikille!
Koko päivä on mennyt migreenin kourissa. Sananmukaisesti. Evääkään ei oikein voinut liikuttaa, ennen kuin klo oli jotain neljä iltapäivällä. Jee.
Mutta huoli pois. Kohta ois juhla ja juhannus ja mittumaari. Mies on jossain festareilla eli töissä ja minä olen jossain muualla eli vapaalla. Tasan käy. Kuten aina. Vaan en valita, koska asia on tiedossa ja tämä vaan menee näin. Näillä näkymin ensi viikolla ehkä yhtenä päivänä ollaan samaan aikaan ja samassa paikassa. Jee.
Kansa katoaa pikkuhiljaa kaupungista. Puhelin piippaa jatkuvasti erilaisia juhannusviestejä milloin mistäkin. Ja mikä ettei, ei se juhannus kaupungissa oikein ole juhannus. Tai siis semmoinen, minkälaiseksi ihmiset nyt juhannuksen kuvittelevat eli siis saunaa ja juhannuskoivuja ja järveä ja kaljaa ja makkaraa. Toki tässäkin kylässä on mahdollisuus cityasukille toipua arjesta noiden harrastusten parissa, mutta pientä mielikuvitusta se vaatii.
Vaan nyt en jaksa enempiä, on edelleen väsy ja pää tuntuu oudolta (siis jälkimigraenaolo). Loppuun Eino Leinoa:
"Minun mielessäni on juhannus ja juhla ja mittumaari, ja jos minä illoin itkenkin, niin siellä on sateenkaari"
Mukavaa juhannusta kaikille!
tiistai 17. kesäkuuta 2008
Communication
Ei nyt onnistu mikään. Ei niin mikään. Miksi vitussa pitää olla välillä näin tuskaista ja tahmaa..? Minä vaan kysyn?
Ja siihen syksyyn on tosi pitkä aika. Sitä ennen ehkä ollaan hermot liian monta kertaa. Kommunikoikaa ihmiset!
sunnuntai 15. kesäkuuta 2008
Ja haitari haikeesti soi
No soisi just nyt se haitari, jos olisi se haitari. Justiinsa heti ostan yhden sellaisen, jos semmoinen vaan vastaan kävelee. Tai ei tarvitse kävelläkään. Riittää, että pysyy paikoillaan.
Eikä, kun iski järjetön onnellisuuskohtaus. Mies laittoi viestiä, että just lähdettiin seuraavalle EK:lle. Jee. Ilmoitti! Jaksan aina riemastua tästä, että ihan omatoimisesti... Ja istutin viimein kesäkukat ja amppelimansikat. Kun olin ensin säntäillyt pitkin kyliä, a) erilaisten pyttyjen perässä, mihin laittaa ne kukat ja mansikat (en tosin silloin vielä tiennyt, että mansikkaa kasvatetaan tänä kesänä tässä torpassa), b) niiden kukkien perässä (tosin niiden perässä on juostu jo pitkin viikkoa, erityisesti eilen), c) inspiraation perässä (että miten ne rehut istuttaisi, että olisi feng shui ja de javu ja kaikkea) ja d) _mullan_ perässä (voitte vaan arvata, että oliko kotona multaa, _ei_, ja että oliko sitä lähikaupassa, _not_). Kaikki osaset sain kuitenkin paikoilleen, ja partsi kukoistaa. Tosin ne amppelit (kukka -sellaiset, koska mansikat pistettiin erilaiseen kippoon) odottavat ripustamistaan. Yritin kyllä. Mutta korkeanpaikankammo, huojuvat keittiötikkaat ja toinen kerros...ei ollut tämän naisen juttu. Mies hoitakoon, kun tulee. Minä lupaan pitää tikkaita ja miestä. Ha! Niin. Siis tämä onnellisuuskohtaus johti sitten siihen, että istuin tunnin verran partsilla särpien teetä ja jägermeisteriä (siis jääkaapissa oli pullo..???).
Ja migreenirapo. Semmoiseen kahteen-kolmeen viikkoon on ollut kaksi (2) kohtausta. Molemmat iski yöllä, heräsin niihin ja otin lääkkeen, ja tuloksena vain joku pöhnä ei järjetön kohtaus. Jee! Estolääkitys toimii. Eli siis siksikin syytä onneen.
Tänään lenkkeilin noin kaksi tuntia. Eli sahasin yhtä omakotitaloaluetta ristiin ja rastiin. Siellä oli kyllä vaikka mitä herkkuja tarjolla. Siis perinteinen vanha työläiskaupunginosa. 50-luvun vähän notkallaan olevia taloja ja muutama katu pilattu ökyrakentamisella, mutta ehkä sen juuri ja juuri kestäisi. Siellä oli selkeästi vähän erilainen tunnelma, kuin tässä äärellään olevalla omakotialueella, mutta silti. Voisin kuvitella tämän torpan tavarat jossain vähän notkallaan olevassa töllissä. Ja ulkosauna!! Se oli niissä melkein kaikissa jonkun varaston päässä. Justiinsa olisi se juttu! No, ehkä joskus....
Mutta näin. Lienee aika poistua unille. Vielä 4 viikkoa merkityksellisiä työtehtäviä eli äkkiseltään laskettuna 19 työaamua. Kuka nyt tuossa meidän organisaatiossa juhannusaattona missään duunissa on...?!
Öitä.
Eikä, kun iski järjetön onnellisuuskohtaus. Mies laittoi viestiä, että just lähdettiin seuraavalle EK:lle. Jee. Ilmoitti! Jaksan aina riemastua tästä, että ihan omatoimisesti... Ja istutin viimein kesäkukat ja amppelimansikat. Kun olin ensin säntäillyt pitkin kyliä, a) erilaisten pyttyjen perässä, mihin laittaa ne kukat ja mansikat (en tosin silloin vielä tiennyt, että mansikkaa kasvatetaan tänä kesänä tässä torpassa), b) niiden kukkien perässä (tosin niiden perässä on juostu jo pitkin viikkoa, erityisesti eilen), c) inspiraation perässä (että miten ne rehut istuttaisi, että olisi feng shui ja de javu ja kaikkea) ja d) _mullan_ perässä (voitte vaan arvata, että oliko kotona multaa, _ei_, ja että oliko sitä lähikaupassa, _not_). Kaikki osaset sain kuitenkin paikoilleen, ja partsi kukoistaa. Tosin ne amppelit (kukka -sellaiset, koska mansikat pistettiin erilaiseen kippoon) odottavat ripustamistaan. Yritin kyllä. Mutta korkeanpaikankammo, huojuvat keittiötikkaat ja toinen kerros...ei ollut tämän naisen juttu. Mies hoitakoon, kun tulee. Minä lupaan pitää tikkaita ja miestä. Ha! Niin. Siis tämä onnellisuuskohtaus johti sitten siihen, että istuin tunnin verran partsilla särpien teetä ja jägermeisteriä (siis jääkaapissa oli pullo..???).
Ja migreenirapo. Semmoiseen kahteen-kolmeen viikkoon on ollut kaksi (2) kohtausta. Molemmat iski yöllä, heräsin niihin ja otin lääkkeen, ja tuloksena vain joku pöhnä ei järjetön kohtaus. Jee! Estolääkitys toimii. Eli siis siksikin syytä onneen.
Tänään lenkkeilin noin kaksi tuntia. Eli sahasin yhtä omakotitaloaluetta ristiin ja rastiin. Siellä oli kyllä vaikka mitä herkkuja tarjolla. Siis perinteinen vanha työläiskaupunginosa. 50-luvun vähän notkallaan olevia taloja ja muutama katu pilattu ökyrakentamisella, mutta ehkä sen juuri ja juuri kestäisi. Siellä oli selkeästi vähän erilainen tunnelma, kuin tässä äärellään olevalla omakotialueella, mutta silti. Voisin kuvitella tämän torpan tavarat jossain vähän notkallaan olevassa töllissä. Ja ulkosauna!! Se oli niissä melkein kaikissa jonkun varaston päässä. Justiinsa olisi se juttu! No, ehkä joskus....
Mutta näin. Lienee aika poistua unille. Vielä 4 viikkoa merkityksellisiä työtehtäviä eli äkkiseltään laskettuna 19 työaamua. Kuka nyt tuossa meidän organisaatiossa juhannusaattona missään duunissa on...?!
Öitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)